Hyvinvointiyhteiskunnasta DDR:ksi

Onko Suomi mennyt liian pitkälle asettaessaan kansalaisilleen turhia lakeja ja säädöksiä? Onko Helsinki-Vantaan lentokentän poikki oikaiseva lenkkeilijä todella niin suuri uhka, että siitä nostetaan syyte ilmailulain rikkomisesta satelliittikuvaa todisteena käyttäen? Tai onko luottamukseen perustuva firma yhteiskuntamme loppu?

Voiko yritys olla samaan aikaan vuoden firma ja yksi suomen vaarallisimmista ja laittomimmista työpaikoista? Kyllä, ilmeisesti se on mahdollista. Onneksi rakas pykäläyhteiskuntamme pelastaa tämänkin tilanteen asettamillaan säännöillä. Yritys ei voi toimia luottamuksesta ja hyvästä yhteishengestä, vaan tarvitaan työvuoroluettelot ja kellokorttijärjestelmät. Joustavuus ei ole ”in” Suomen valtiossa.

Meitä rajoitetaan jo liikaa. Lapsia esimerkiksi kehotetaan liikkumaan vähintään 2 tuntia päivässä. Kaikenlainen hyppiminen, pomppiminen ja kiipeily noteerataan kuitenkin huonoksi käytökseksi. Eikö yhteiskunta huomaa ristiriitaa? Tukahdutetaanko nuortemme luovuus koulussa kun heille esitetään vain niitä ”oikeita” tapoja ajatella? Mielestämme meillä kaikilla pitäisi olla oikeus johtaa yritystään parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan työntekijät ovat tyytyväisiä ja firma toimii. Onko todella tarpeellista kaikille niille työturvallisuuspykälille, jotka kertovat meille tarkalleen miten asioiden pitää olla?

Olemme kuulleet paljon valitusta siitä, kuinka uusavuttomia nuoret ovat, mutta jos yhteiskunta kertoo tarkalleen, miten heidän pitää toimia, niin ei mikään ihme jos uusia ahaa-elämyksiä ei synny. Uskomme, että suomalaiset osaavat tarvittaessa tehdä valintansa itse. Kaikkea ei tarvitse miettiä ihmisten puolesta valmiiksi. Valmiiksi tarjoiltu sääntö myös passivoi jättämään oman pohdinnan vähemmälle.

Suomessa on sotien jälkeen julkaistu huikeat 73 000 uutta säädöstä. Jos karsisimme kaikki turhat säädökset esimerkiksi yrityksiä koskien, voisimme saada markkinoille uusia vientituotteita, jotka nostaisivat Suomen talousahdingosta.


Linnéa Kumpulainen ja Isabella Strandén